Puhtaus- ja kiinteistöala

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto | toimitilahuoltaja

Hakeminen

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon suorittanut on puhdistuspalvelualan laaja-alainen ammattilainen. Koulutuksen suorittaminen antaa valmiuksia suunnitella ja toteuttaa puhdistuspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa. Toimitilahuoltajana työskentelet erityyppisissä asiakaskohteissa & toimintaympäristöissä kuten esimerkiksi oppilaitoksissa, päiväkodeissa, toimistoissa, urheilu- ja liikuntatiloissa, hotelleissa.

Kohderyhmä

Puhtauspalvelualalla työskentelevät tai alan töitä aiemmin tehneet.

Toteutus

Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena sisältäen lähiopetusta, henkilökohtaista ohjausta, itsenäistä opiskelua sekä työpaikalla järjestettävää koulutusta.

Kuvaus

Toimitilahuoltaja (AT) toimii asiakaskohteessa toimitilahuollon työtehtävissä ja asiakaspalvelutilanteissa asiakaskohteen palvelusopimuksen mukaisesti. Hän toteuttaa asiakaskohteen ylläpitosiivouksen ja jaksoittaisen siivouksen. Lisäksi hän osaa, valintojensa mukaisesti, suunnitella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat elintarviketeollisuuslaitokset, erityiskohteet, hotelli- ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kulttuurihistorialliset kohteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, puhdastilat, rakennussiivous, teollisuuslaitokset, terveydenhuoltotilat tai uima-allas- ja kylpylätilat.

Oppisopimus

Koulutus on mahdollista suorittaa oppisopimuskoulutuksena, jolloin opiskelijalla tulee olla soveltuva alan työpaikka ja työnantaja, jonka kanssa voidaan solmia oppisopimus. Oppisopimuskoulutus on maksutonta sekä työntekijälle että työnantajalle.

Opiskelun henkilökohtaistaminen

Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa määritellään opiskelun sisältö ja aikataulu sekä näyttötilaisuudet. Opiskelija, jolla on kattava ja monipuolinen ammatillinen osaaminen, voi osoittaa ammattitaitonsa myös suoraan näytöissä, ilman osallistumista valmistavaan koulutukseen.

Koulutukset

  • Toimitilahuoltaja, puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto

    Toteutusmuodot: Oppisopimus, Monimuoto

    Koulutuksen sijainti: Forssa

    Koulutus alkaa: Henkilökohtaisen suunnitelman mukaan

    Haku alkaa: 01.01.2023

    Haku päättyy: 31.12.2023

    Hakeudu koulutukseen