Lukuvuosimaksu koskee sinua, jos:
- olet muuttamassa Suomeen opiskelutarkoituksella.
- sinulla on opiskelun perusteella myönnetty oleskelulupa (B tai A).
- sinun ensimmäinen oleskelulupasi Suomeen on myönnetty opiskelun perusteella.
- olet saanut oleskelulupasi perheenjäsenen opiskelun perusteella.
Lukuvuosimaksu ei sisällä maksutonta ruokailua, asuntolapaikkaa eikä oppimateriaaleja. Sinulla on kuitenkin oikeus opiskeluhuollon palveluihin sekä oppimisen ja erityiseen tukeen.
Sinun ei tarvitse maksaa lukuvuosimaksua, jos:
- sinulla on pysyvä oleskelulupa (P)
- sinulla on jatkuva oleskelulupa (A), muu kuin opiskelua varten myönnetty
- saat kansainvälistä tai tilapäistä suojelua
- olet sinisen kortin haltija tai sinulla on pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa (maksuttomuus koskee myös perheenjäseniäsi)
- olet oppivelvollinen kotikunnan saamisen jälkeen, mikäli olet saanut kotikunnan alle 18-vuotiaana
Lukuvuosimaksun määrä
Lukuvuosimaksun suuruus määräytyy opintojen aloituskohtana voimassa olevan lukuvuosimaksupäätöksen perusteella.
Lukuvuosimaksun määrä voi vaihdella myös opiskelijakohtaisesti riippuen esimerkiksi siitä, mitä HOKSissa on sovittu työpaikalla järjestettävän koulutuksen osuudesta.
Jos asut jo Suomessa, sinun on maksettava lukuvuosimaksu ennen koulutuksen aloittamista. Jos et vielä asu Suomessa, sinun on maksettava lukuvuosimaksu ennen oleskeluluvan hakemista.
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän lukuvuosimaksut kolmansien maiden kansalaisille 1.8.2026 alkaen
Ammatilliset perustutkinnot
Ajoneuvoalan perustutkinto 13 100€
Elintarvikealan perustutkinto 13 100€
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto 13 100€
Liiketoiminnan perustutkinto 10 600€
Logistiikan perustutkinto, kuljetuspalvelujen osaamisala 18 800€
Logistiikan perustutkinto, muut kuin kuljetuspalvelujen osaamisala 13 600€
Luonto- ja ympäristöalan pt 13 600€
Maatalousalan perustutkinto 14 500€
Matkailualan perustutkinto 13 600€
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto 12 800€
Pintakäsittelyalan perustutkinto 13 100€
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto 13 600€
Rakennusalan perustutkinto 13 100€
Ravintola- ja catering-alan perustutkinto 13 600€
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 12 000€
Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto 13 100€
Taideteollisuusalan perustutkinto 12 800€
Talotekniikan perustutkinto 13 100€
Teknisen suunnittelun perustutkinto 13 100€
Tekstiili- ja muotialan perustutkinto 13 400€
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto 10 900€
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot
Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen hinta on 10 200€
Poikkeuksena ovat
Kuljetusalan ammattitutkinto 11 800€
Maarakennusalan ammattitutkinto 19 000€
Talonrakennusalan ammattitutkinto (torninosturin kuljetus) 23 000€
Maksuehdot
- Ensimmäisen lukuvuoden maksu on maksettava kokonaisuudessaan ennen opintojen aloitusta. Maksu palautetaan, jos opiskelijaksi valittu ei pysty aloittamaan opintoja, koska hänelle ei myönnetä oleskelulupaa. Maksettu lukuvuosimaksu voidaan palauttaa osin tai kokonaan, jos opiskelijan opiskelupaikka perutaan esimerkiksi SORA-lainsäädäntöön liittyvistä syistä tai muusta, harkinnanvaraisesta syystä.
- Seuraavien lukuvuosien maksun suuruus määräytyy opiskelijalle opintojen alussa suunnitellun opintojen keston mukaisesti neljännesvuoden tarkkuudella. Yhden neljännesvuoden hinta on 1/4 tutkinnon lukuvuosimaksusta. Maksu on maksettava ennen laskutuksen perusteena olevien opintojen alkua.
- Vastuuopettaja ja opiskelija voivat muuttaa arvioitua valmistumisajankohtaa / opintojen päättymisajankohtaa yhdessä kirjallisesti sopien ennen uuden lukuvuoden alkua.
- Jos opiskelija ei valmistu suunnitellussa aikataulussa ja hän haluaa jatkaa opintojaan, hänen tulee maksaa uuden suunnitellun opiskeluajan mukainen lukuvuosimaksu viipymättä ennen kuin opinnot voivat jatkua.
- Maksettua lukuvuosimaksua ei palauteta, jos opinnot keskeytyvät.
- Jos opiskelijan opinnot keskeytyvät tilapäisesti lain ammatillisesta koulutuksesta (30.12.2020/1218) 96 §:ssä mainitusta syystä, hänen jo maksamansa keskeytysajalle ajoittuva lukuvuosimaksun osa hyvitetään seuraavan lukuvuoden lukuvuosimaksusta.
- Jos opiskelijan lukuvuosimaksuvelvollisuus päättyy oleskeluluvan perusteen muuttumisen vuoksi kesken lukuvuoden, hän voi hakea jo maksetun lukuvuosimaksun palautusta. Palautusta on haettava 6 kuukauden kuluessa maksuvelvollisuuden päättymisestä. Jo maksetusta lukuvuosimaksusta palautetaan se osa, joka kohdentuu maksuvelvollisuudesta vapautumisen jälkeistä aikaan.
Lisätietoja
Toisen asteen lukuvuosimaksuista:
Toisen asteen koulutuksen lukuvuosimaksut – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö(Linkki vie ulkopuoliselle sivustolle)
Oleskeluluvista Maahanmuuttovirastosta (Migri) verkkosivut:
https://migri.fi/opiskelu-suomessa