Työharjoittelusta kesätöihin ja kesätöistä vakituiseksi työntekijäksi

Nainen seisoo ja katsoo kameraan. Taustalla näkyy ravintolan linjasto.

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.

Vanha suomalainen sananlasku, joka pätee muuallakin maailmassa, asiassa kuin asiassa.

Tätä sananlaskua voi käyttää myös Zainab Molhemin tilanteessa, joka valmistui Forssan ammatti-instituutista joulukuussa 2024 ravintola- ja cateringalan perustutkinnon paperit mukanaan. Hänen matkansa ei ole ollut helppo, mutta omalla asenteella ja tekemisellä ovet ovat auenneet.

Peruskoulusta korkeakouluun

Zainab muutti perheensä kanssa Irakista Suomeen, kun hän oli 11-vuotias. Tuolloin uudeksi kotikaupungiksi tuli Keski-Pohjanmaan maakuntakeskus, Kokkola.

Siellä Zainab kävi peruskoulun neljään vuoteen. Sitten tuli lukion vuoro, josta hän myös valmistui.

Alun perin Forssaan hänet toi HAMK ja sairaanhoitajan opinnot. Ne kuitenkin keskeytyivät, ala ei tuntunut omalta.

– Olen aina pitänyt ruoanlaitosta ja huomasin, että Forssan ammatti-instituutissa voin opiskella ravintola- ja cateringalaa. Hain sinne toukokuussa 2023, sain kutsun soveltuvuushaastatteluihin ja pääsin sisään, Zainab kertoo.

Forssan ammatti-instituutin laajat yritysverkostot mahdollistivat Zainabille heti työhöntutustumisjakson.

– Kun muut lähtivät kesälomalle, minä aloitin työhöntutustumisjaksoni Forssan Prisman Pizza & Buffassa.

Ja se kannatti. Zainab suoritti melkein kaikki harjoittelujaksot juuri Prisman Pizza & Buffassa. Ainoa poikkeus oli palvelu- ja jakelukeittiötoiminnot, jotka hän suoritti Loimijoen kuntapalveluissa.

Vakinaistaminen, yto-opintoja ja tulevaisuus

Zainabille valmistuminen Forssan ammatti-instituutista koitti joulukuussa 2024. Hieman yli vuodessa suoritettu tutkinto poiki iloisia asioita.

– Sain vakituisen työpaikan Prisman Pizza & Buffasta syyskuussa 2024. Olin täällä työharjoittelun lisäksi myös kesätöissä.

Zainab tekee poikkeuksellisesti kaikkia kyseisen ravintolan tehtäviä, siihen ei ihan jokainen pysty. Hän on päässyt palvelemaan asiakkaita myös omalla äidinkielellään, joka on arabia.

– Mielestäni asiakaspalvelu ja kassan hoito ovat mieluisimmat tehtävät. Aluksi kyllä jännitti paljon, mutta hyvin on mennyt, kun on vain lähtenyt tekemään, Zainab iloitsee.

Opiskeluaikana Zainab teki yto-opinnoissa ammattikorkeakouluun valmistavia opintoja, joita saa hyväksiluettua, kun aloittaa jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa.

– Olen hakenut restonomiksi aiemmin, mutta ihan muutamasta pisteestä jäi paikka uupumaan. Nyt olen hakenut myös muun muassa farmaseutiksi.

Forssan ammatti-instituutin ravintola- ja cateringalan opintoja hän pitää hyvänä.

– Koulutus oli erittäin kattava. Itse olisin toivonut vielä lisää asiakaspalvelun harjoittelemista, mutta työharjoitteluissa sitä kyllä oppi.

Teksti ja kuva: Roope Lappalainen