Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon.
”Tämä on merkittävä tunnustus” iloitsee koulutuskuntayhtymän yhtymäjohtaja Maaria Silvius todeten palkinnon olevan osoitus siitä, että Forssan seudulla tehdään laadukasta ammatillista koulutusta edelläkävijän asenteella. ”Laatupalkinto myönnetään tunnustuksena toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, tulosten hyvästä laadusta sekä esimerkillisestä työstä ammatillisen koulutuksen hyväksi. Laatupalkinnon myöntäminen pohjautuu ennalta määriteltyihin kriteereihin perustuvaan toiminnan arviointiin.
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintoa voivat hakea kaikki ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Tänä vuonna hakemuksen jätti kymmenen oppilaitosta, joista kilpailun viimeiseen vaiheeseen valittiin Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä, Perho Liiketalousopisto Oy sekä Savon koulutuskuntayhtymä Sakky.
”Jo neljän parhaan joukkoon pääsy on suuri kunnia”, Silvius kertoo ja myöntää odottaneensa laatupalkinnon voittamista. ”Meille sekä laatutyö että kestävä kehitys ovat osa jokapäiväistä tekemistä”, hän toteaa.
Vuosien työ palkitaan
Laatupalkinnon teemana oli tänä vuonna kestävä kehitys.
”Teemalla edistetään pääministeri Marinin hallitusohjelman kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista ammatillisessa koulutuksessa”, koulutuskuntayhtymän ilmasto- ja vastuullisuuskoordinaattori Leena Liukkonen kertoo. Hän toteaa myös, että LHKK on kestävän kehityksen todellinen pioneeri.
Liukkonen kertoo, että LHKK:ssa työtä kestävän kehityksen sekä vastuullisuuden eteen on tehty jo yli kymmenen vuotta eri osa-alueilla. Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat LHKK:n strategisia painopistealueita ja ohjaavat kaikkea toimintaa. LHKK on vastuullisuuden edelläkävijäoppilaitos. Tästä osoituksena LHKK:lle on ensimmäisenä Suomessa myönnetty OKKA-säätiön oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti, uusien kestävän tulevaisuuden indikaattorien mukaisesti.
”Vastuullisuustyö jatkuu meillä koko ajan ja alkusyksystä meille myönnettiin myös Ekokompassi-sertifikaatti”, Liukkonen toteaa ylpeänä ja riemuitsee siitä, että vuosien työ palkitaan jälleen.
”Myös itse arviointiprosessi on ollut iso työ” Silvius muistuttaa. Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto myönnetään kirjallisen hakemuksen ja ennalta määriteltyjen kriteerien perusteella tehtävän hakemuksen arvioinnin ja ulkoisen arvioinnin pohjalta. Arvioinnissa huomiota kiinnitetään kokonaisvaltaiseen laadunhallintaan ja sen kehittämiseen sekä koko henkilöstön osallistumiseen laatutyöhön.
”Olemme tehneet kovasti töitä tehdäksemme näkyväksi, miten kestävä kehitys on sisäänrakennettu kaikkeen toimintaamme. Erityistä kiitosta ansaitsevat FaiGreen- ja laatutiimimme, jotka ovat tehneet valtavasti työtä tämän eteen. Lisäksi tähän työhön ovat osallistuneet niin henkilökunta ja päättäjät kuin opiskelijat ja työelämän kumppanit” Silvius listaa kiitollisena.
”Emme olisi pystyneet tähän ilman kaikkien näiden toimijoiden yhteistyötä. On ollut ihana huomata, miten tärkeä asia tämä on ollut meille kaikille. On mahtavaa päästä yhdessä juhlistamaan tätä onnistumista!” Maaria riemuitsee ja kertoo, että henkilökunnalle ja opiskelijoille järjestetään kahvitilaisuus jo heti tällä viikolla ja alkuvuodesta on luvassa palkintojuhlat.
Myös Perho Liiketalousopisto Oy palkittiin laatupalkinnolla. Lisäksi Koulutuskuntayhtymä Tavastia ja Savon koulutuskuntayhtymä palkittiin kunniamaininnoilla. LHKK onnittelee kaikkia voittaneita lämpimästi.
Palkintoperustelut
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä (LHKK) on monialainen toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjä, joka toimii pääasiassa Forssan seudulla, Somerolla ja Urjalassa. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän perustehtävänä on edistää edelläkävijänä osaamista yksilön, työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin. Toiminta perustuu henkilöstön ja opiskelijoiden yhteisesti jakamaan arvopohjaan: edelläkävijyys, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. Arvojaan toteuttaen koulutuksen järjestäjä edistää osallisuutta, hyvinvointia ja elinvoimaa omassa oppilaitosyhteisössä ja alueellaan. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä järjestää koulutusta 65 eri ammatilliseen tutkintoon ja lisäksi oppisopimuskoulutuksena muitakin tutkintoja laajennetun oppisopimuskoulutustehtävän perusteella sekä tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (TUVA). Opiskelijoita on vuosittain noin 2700 henkilöä ja henkilöstöä noin 170 työntekijää.
YK:n kestävän tulevaisuuden 2030 tavoitteet: hyvä koulutus, ihmisarvoinen työ ja talouskasvu, vastuullinen kuluttaminen ja ilmastoteot ovat Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän strategisia painopisteitä. Kestävä kehitys ja yhteiskuntavastuu integroituvat osallistavilla toimintaprosesseilla koulutuksen järjestäjän koko toimintaan, ja niitä toteutetaan samansuuntaisena ja luontevana osana arkea sekä oppilaitoksessa kaikilla tasoilla että kumppanuusverkostossa. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä edistää erinomaisesti kestävää kehitystä vahvistamalla samanaikaisesti kaikkia ulottuvuuksia: ekologista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä. Opiskelijat on valittu kestävän tulevaisuuden keskeisiksi toimijoiksi, jotka vievät muutosta ympäröivään yhteiskuntaan. Tämä strateginen valinta näkyy eheänä arvoketjuna oppilaitoksesta työelämään. Taloudellisia resursseja käytetään kestävällä tavalla resurssiviisaus ja kiertotalouden mahdollisuudet yhteistyöverkostoissa huomioiden. Opiskelijoiden osallisuutta yhteiskuntaan ja työllistymistä tuetaan yksilöllisillä opintopoluilla ja sopivalla tuella. Yhteistä vastuuta kannetaan myös alueen kaikkien asukkaiden mahdollisuudesta työelämään. Alueen kulttuuriperintöä ja monikulttuurisuutta ylläpidetään ja kehitetään arvokkaana osana ammatillista koulutusta.
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on rakentanut johtamisjärjestelmän, hallintorakenteen, organisaatiokulttuurin ja laadunhallinnan kokonaisuuden, jotka mahdollistavat strategisten tavoitteiden toteuttamisen sekä toimintaympäristön muutosten ja alueen työelämän tarpeiden ennakoinnin. Tieto ja sen analysointi ohjaavat muutosta. Kuntayhtymässä kannustetaan luovaan ja innovatiiviseen toimintaan, jonka avulla parannetaan organisaation suorituskykyä liittyen kestävän kehityksen tavoitteisiin. Organisaatiolla on palautetiedon perusteella kyky reagoida ja kehittää toimintaansa. Strategista ja operatiivista suorituskykyä varmistetaan osaavalla, motivoituneella ja sitoutuneella henkilöstöllä sekä yhteisöohjautuvalla tiimiorganisaatiolla. Henkilöstön osaamisen kehittämiseen on resursoitu.
Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä toimii arvojensa mukaisesti tunnustettuna edelläkävijänä alueellaan. Opiskelija on toiminnan keskiössä. Työllisyydenhoitoon kehitetty ekosysteemi on erinomainen esimerkki onnistuneesta alueellisesta yhteistyön mallista, jolla kestävää kehitystä ja työllisyyttä edistetään koko kumppanuusverkostossa. Työelämä ja muut yhteistyökumppanit tunnistavat koulutuskuntayhtymän tuottaman lisäarvon itselleen. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä lisää kestävän tulevaisuuden osaamista ja kestävää arvoa yksilöille, työelämälle ja yhteiskunnalle, ja siten edistää vastuullista muutosta.
Lisätietoa
Yhtymäjohtaja Maaria Silvius
p. 040 3474036
maaria.silvius@lhkk.fi
Ilmasto- ja vastuullisuuskoordinaattori Leena Liukkonen
p. 0403474076
leena.liukkonen@lhkk.fi
Koulutusjohtaja Anu Teppo
p. 040 8337510
anu.teppo@lhkk.fi