Matkailuala

Matkailualan perustutkinto

Haluaisitko työskennellä matkailualalla ja toteuttaa esimerkiksi luonto-ohjelmapalveluja matkailualan yrityksessä? Lähde opiskelemaan matkailupalvelujen tuottajaksi.

Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia matkailupalvelujen tuotteistamiseen ja toteuttamiseen liittyvissä ohjelma- ja asiakaspalvelutehtävissä, suunnitella, markkinoida, myydä ja toteuttaa ohjelmapalveluja sekä hoitaa ja huoltaa myös palveluissa tarvittavia eläimiä, välineitä, varusteita ja toimintaympäristöä.

Voit hakeutua koulutukseen joustavasti jatkuvan haun kautta. Edellytämme sinulta aiemmin suoritettua, vähintään toisen asteen tutkintoa.

Koulutuksen sisältö

Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena, jolloin sinulla oltava soveltuva alan työpaikka ja työnantaja, jonka kanssa voidaan solmia oppisopimus. Lisätietoja oppisopimuskoulutuksesta.

Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma eli HOKS, jossa yhdessä suunnitellaan ja sovitaan mm. hankittavasta osaamisesta ja sen hankkimistavasta, näytöistä ja muusta osaamisen osoittamisesta, aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta sekä tarvittavasta ohjauksesta ja tuesta, kuten erityisestä tuesta.

Jatko-opintomahdollisuudet

Ammatillisista perustutkinnoista saat yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Voit myös hakeutua alan ammattitutkintoon tai erikoisammattitutkintoon.

Uramahdollisuudet

Matkailupalvelujen tuottajat työskentelevät majoitus- ja ohjelmapalveluyrityksissä sekä matkailu- ja lomakeskuksissa, maatilamatkailuyrityksissä, hotelleissa ja matkailualan organisaatioissa sekä matkailualan yrittäjinä.

Kansainvälistyminen

Forssan ammatti-instituutissa sinulla on hyvät kansainvälistymisen mahdollisuudet: sinun on mahdollista suorittaa kieli- ja kulttuuriopintoja, lähteä ulkomaanvaihtoon tai opintomatkoille sekä osallistua lukuisiin kotikansainvälisyystapahtumiimme.

Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa

Teemme yhteistyötä Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK:n kanssa, jonka ansiosta sinun on mahdollista suorittaa ammattikorkeakoulun opintoja jo osana perustutkinnon opiskeluasi. Yhteistyöoppilaitoksemme Laurean AMK-opintoihin voit aluksi tutustua helposti kurkistusopintojen kautta. Väyläopinnoissa voit aloittaa AMK-opinnot jo toisen asteen opiskelun aikana.

Kauttamme on myös mahdollista päästä opiskelijavaihtoon, suorittaa kaksoistutkinto tai yhdistää opiskelu ja täysipainoinen harjoittelu sekä kilpaileminen Urheiluakatemian ansiosta.

Lue lisää: